20.9.2013

Project bonchi – aloitus

Tästä lähdettiin 15.9.2013
Kuten niin moni muukin, luin fatalii-sivuston jutun bonchin kasvatuksesta ja innostuin (se ei ole miulle vaikea asia). Päätin kokeilla. Ei tietenkään yhtä hienoa ja bonsaimaista lopputulosta odottaen, mutta jos saisi aikaan pienen sisälläkasvatettavan chilin. Eikun tuumasta toimeen.

Kasvihuoneessa kasvoi jo pari reipasta Lemon drop -chiliä. Lajikkeen sopivuudesta bonchiksi ei ole hajuakaan, mutta siemenet sain makean chilikastike-reseptin antajalta, Mirja-Mummilta, joka kuulemma kasvattaa emoplanttua sisällä kesät talvet. Näillä mennään.

Syyskuun keskivaiheilla Lemon dropit eivät olleet montaa kypsää chilipalkoa tehneet (miljoona vihreää kyllä), mutta koska kasvihuoneen yölämmöt olivat jo tippuneet neljään asteeseen, päätin varmuuden vuoksi kerätä kaikki sato sieltä sisälle kypsymään.

Samalla kaivoin chilintaimet ylös laastipaljuista ja lykkäsin aika isoilla juuripaakuilla ja karkealla leikkauksella hehkeisiin muoviruukkuihin. Ennen kaivuuta leikkasin nipsnaps nopealla kädellä lähes kaikki varret pois. Kumpaankin planttuun jätin muutaman hassun "törröttäjän", ihan varmuuden vuoksi. Muotoilu saa jäädä siihen asti, että olen vähän aikaa tutustunut näihin kasveihin paremmin.

Tässä vaiheessa en ole vielä perehtynyt kasvualustoihin saatikka lannoituksiin, vaan ruukutin kasvarin aika haperoon multaan. Uudelleenruukutus on kuitenkin piakkoin edessä.

Kun sain aika koinsyömän näköiset planttuni tuotua kaupunkiin, iski kissat kiinni viimeisiinkin lehtiin hullun kiilto silmissä. Huokaus. Bonchit saivat siis heti kättelyssä muuttaa töihin ikkunalaudalle.

Leikkasin ensin taimet karkeasti ja kaivoin sen jälkeen juuripaakun ylös.
Tuntui kovin pieneltä paakulta, vaikka bonchiksi kuitenkin varmaan on jättimäinen.
Vastaruukutetut plantut kasvihuoneen ovensuussa.

Bonchit urbanisoituneina. Vähän ovat vielä "vaiheessa".

Ensimmäiset lehdet alkavat pilkottaa 20.9. – Bonchini siis selvästi lähtevät kasvamaan, jee!











Tämän onnistuneen ruukutusprosessin jälkeen alkaa kasvualustan, lannoitteiden, ruukkujen ja valon pohdinta. Kastelukannukin pitänee tuoda töihin, ettei aina tarvitse juosta juomalasin kanssa vessan ja työpisteen väliä... Mökillä on hyvät uudet oksasakset, jotka voisi tuoda huoltovälineiksi. Pitänee laittaa piiloon, etteivät hullut kolleegat ala leikkimään niillä.

...jatkoa seuraa. Mikäli saan nämä pysymään hengissä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti