Paras krapula ikinä

Kaikki puutarhaintoilijat tiedämme sen tunteen. Piha on hujan hajan, projektit kesken, kylvöt tekemättä, syyssuojaukset suorittamatta ja jopa puutarhalehti jää avaamatta pöydälle. Ei voisi vähempää kiinnostaa. On saapunut armas puutarhakrapula. Taudinkuvaan kuuluu yllättävä alku ja epäääräinen kesto. Se jatkuu vähimmillän useita päiviä, pahimmillaan vuosia. Itselläni krapula iskee kunnolla pari kertaa vuodessa. Viimeksi se iski keväällä, parhaimpaan kylvöaikaan. Oli chilit ja paprika kylvetty ja osa koulittu, ekat tomaatitkin tulilla. Sitten alkoi koko ajatus puutarhasta etomaan. Ja sen tietää, että se on menoa, ennaltaehkäiseviä keinoja ei taida olla.

Pahinta puutarhakrapulassa on se, että koko ajan hakee sitä hävinnyttä tekemisen makua, suree saamattomuuttaan ja pelkää, ettei tämä tällä kertaa lopukaan. Ihan kuin oikea tauti siis. Mitä kovemmat vaatimukset puutarhurilla on puutarhalleen, sen vakavemmin hän voi sairastua. Jos väsähtää edes viikoksi ja puutarha pääsee valloilleen niin voi tuntua entistä vaikeammalta nostaa kapula jälleen.

Omat hoitokeinoni puutarhakrapulaan on täysi silmien ummistaminen koko ahepiirille. Tosin vaatimustaso puutarhaprojekteilleni eivät ole mikään viimeiseen hiottu cottage garden -maisemaa joka on tiptop satoi tai paistoi. Olen antanut itselleni vapauden jättää työkaluja nurmikolle ja kitkentäjätekasoja nurkkiin, joten kun krapula iskee, niin kesken jääneet työt eivät ahdista. Niitä voi aina jatkaa sitku. Jos kevätkylvöt menevät kokonaan ohi on tilanne tietenkin tylsä. Mutta yleensä löytää aina jonkun taimitarhan joka myy yhtä sun toista tainta, joskushan sitä voi vähän oikaistakin, vaikka itse siemenestä kasvatettu olisikin "se ainut oikea". Puutarhurin pitää olla kuin puutarhansa ja joustaa sääolojen mukaan, ja vaikka iskisi pitkä kuiva kausi tai suuri syysmyräkkä, niin kyllä sieltä risuksastakin löytää jälleen puutarhansa. Viime keväänä kerkesin reilun kuukauden pituisen krapulan parannuttua vielä just kylvämään tomaatit, ainoastaan munakoisot jäivät välistä.

Noniin, tulipa kielikuvakylpyä, jee. Kun antaa itselleen vähän vapaata, sekä henkisesti että fyysisesti, niin into kyllä tulee takaisin. Yleensä sekin yllättäen ja varoittamatta, kuten Jäätteenmäen aksi ikään. Tällä kertaa päätin lääkitä itseni osallitumalla netissä siemenkirjeeseen, eli siemen-ketjukirjeeseen. Sitä odotellessa on syy silloin tällöin piipahtaa netin keskustelupalstoilla tunnustelemassa olotilaa ja kun kirje saapuu niin tiedän viimeistään tempautuvani mukaan seuraavalle kasvukaudelle.

Siihen mennessä kaivaudun sohvalle viltin alle, otan kissat syliin ja teen kaikkea muuta. Ehkä jopa avaan kaksi viimeistä numeroa ruoka-aiheista lehteä, mitkä ovat jääneet paitsioon. Siis marraskuu - voiko olla parempi hetki kärsiä puutarhakrapulaa?? No eipä ole.