6.4.2014

Kasvihuoneprojekti • Osa 6

Olipa kerran rakastettu kennokasvihuone, mutta ei ole enää. Sen pituinen se. 
Eikun, odotas! Tämä onkin Seija-myrskyn joulukuussa 2013 
tuhonneen kasvihuoneen seuraajan syntymätarina.

Vihdoin alkaa tapahtumaan! Puutavara saapui läheiseltä sahalta, ukko kävi ottamassa vastaan. Lasti tuli koko matkan sahalta traktorikyydillä, mikä oli kiva, sillä pino saatiin silloin ihan tulevan kasvarin viereen eikä tarvinnut jättää parkkialueen kupeeseen. Aikamoinen edestakaisin juokeminen vältetty! 

Pihassa on nyt aimo pino höyläämätöntä kuusta ja pikkuisen mäntyä jatkeeksi kun oli kuusi loppunut kesken, heh! Ukko sitten kaavaili höyläävänsä koko satsin. Hetki siinä sitten meneekin. 

Voi kun viisvee olisi voinut olla mukana! © Samu Saurama

Ruuvipaalujenkin pitäisi tulla tässä kuussa, mukavasti kerkeää maa sulamaan ennenkuin päästään (eli ukko pääsee) siihenkin savottaan. Umpijääränä hän on päättänyt vääntää ne maahan käsin, vaikka se on yleensä koneen hommaa. Saas nähdä kuin rahikaisen käy. Hienoahan se olisi pärjätä ilman konetta. Mutta epäilen, että yksi tai pari rautakankea saattaa tuossa puuhassa vääntyä. Ja selkää.

Siinä se lepää, ennenkuin tulee pystyyn narujen kohdalle. © Samu Saurama

Ollaan jo siivottu oksia hakkuualueelta. Mutta siivottavaa riittänee pitkälle kesään, sillä sitä oksaa ja piensilppua riittää ja riittää. Parin rehkityn iltapäivän saldona on sentään nurmikolle levinneet silput siivottuna, että nurmi pääsee kasvamaan kun lämpenee. Seuraavaksi pitänee siivota tulevan metsäpuutarhan puoli. Joka muuten siivottiin viimeisenä syksyllä, prkl! Toisto on opin mikäseoli. Lisäksi nurmikkoon ajetut "pienet" jäljet pitää saada jotenkin tilkittyä. Ellei nurmikko peitä nätisti kesällä. Näin toivoo laiska.

Nyt vaan odotetaan säiden lämpiämistä, että voi laittaa vedet päälle ja olla yötä! Jippii!

Savotta ei ole mitään ilman eväitä. Lämmintä mehua (toissavuonna tehty, eli on jo aika
juoda pois) ja leipiä omalla kepsutilla ja suolakurkuilla höystettyinä.

4 kommenttia:

  1. Hyvällä mallillahan teillä projekti jo on! Kevätkin kun on aikaisessa, niin piankos teillä on kasvari pystyssä :) Ihanaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kovasti sitä toivoisi, että se on ihan nytjust pian pystyssä. Mutta koietaan valmistautua siihen, että rojekti kestää koko kesän :) Ei sit tule pettymyksiä ;)

      Poista
  2. Aina on mukavaa kun suunnitelmat alkavat oikeasti elämään ja valmista syntymään, onnea projektille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, alkaa jo jänskättämään, kun se on jo niin lähellä. Se aloittaminen, siis! :D

      Poista