Loman loppu

Yksivuotinen Maurinmalva, minulle uusi tuttavuus,
on aivan ihana ja runsaskukkainen.

On se vaan niin. Sitä on kirmannut ja ollut kuin joku hiivatin Laura Ingalls viikkotolkulla. Voikukkia varpaiden välissä ja vehnää tukassa. Tai jotain sinnepäin. Ainakin on ollut kasteluletku tiukasti kourassa ja tukka takussa. Sitten uni murenee, kun huomaa, että arki laukkaa vastaan täyttä vauhtia.

Eipä auta, mutta vähän päätin laittaa vastaan. Viisveen tarha alkaa vasta viikon päästä, joten ujutin ukon mieleen ajatuksen jäädä mökille vielä viikoksi. Kyllähän minä pystyisin ajamaan viikon verran töihin Helsinkiin mökiltä. Ukko pyöritteli multaisia isovarpaitaan ja totesi, että kyllä tätä maalaiselämää sietäisi kärsiä vielä viikon. Jee!

Maanantai iski täydellä voimalla. Edellisenä yönä makuukuoneen lämpötila ei laskenut alle kiehumispisteen kertaakaan ja unen laatu oli sen mukainen. Ukko loivensi kukonlauluun heräämistäni (joka ei todellakaan ole bravuureitani) kuuluisalla kahvimukiherätyksellään. Herään siis herkästi siihen, että kahvimuki laitetaan nenäni alle. Ja juu, täällä kukkokin kiekuu jossain kaukaisuudessa.

Puolitoreinen päivä toimistossa aukeni, shokki oli aikamoinen. Paikoillaan joutui olemaan (onneksi saa sentään seistä niin paljon kuin haluaa kun on sähköiset jalat työpöydässä) ja toimistossa ollessa aurinko on ja pysyy ikkunan ulkopuolella. Onnistuin perkaamaan sähköpostivuoren vaikka oli silmät ristissä univelan vuoksi ja kun lopulta pääsin oman sänkyni äärelle, niin kipsahdin suorilta jaloin tunnin päikkäreille. Huhhuh!

Mutta kun lopulta tokenin, viskoin vaatteet yltäni ja hipsuttelin ulos bikineissä viilenevään puutarhaan, olin jällein hereillä. Ah! Hetki vielä loman tuntua. Vaikka runsain kukinta on jo väistynyt, kävin tervehtimässä monen moista kaunotarta, näpsyttelemässä tomaatinkukkia, tarkastamassa pelargoneja ja ihailemassa kurkkujen kasvua.

Keväällä kylvetty koreakärsämö on vallan villiintymässä.

Maailman hempein. lempikukkani harmaamalvikki.

Eiköhän tätä voi melkein kukinnoksi laskea!

Punatähkän pötkylät avautumassa.

Asteri povaa jo syksyä...

Pallerolaukka on juuri tämänhetkistä lempiväriäni edustava!

Kesämalvikki. Huhhuh, mikä väri, sen vesivärimäisyys ei tartu kuvaan...

Munkkineilikka, ihana korkea huiskula.

Ja aivan tolkuttomana pilvenä kukkiva matala ketoneilikka.

Munkkineilikan teknoversio.

Koskaan en lakkaa hämmästelemästä piikkiputken metallinhohtoa! Kuin spraymaalilla olisi maalattu.

Punainen päivänlilja aukesi ekaa kertaa, se on ollut minulla neljä kesää. 

Huuh, maustesamettikukka pykäsi muutaman todella tumman kukan.

Karpaattienkello kerkesi kukkia, vaikka joku niljake aluksi popsi kaikki nuput!

Pelargonihyllykkö alkaa hiljalleen näyttämään joltain.

Ihana valkoinen siperianunikko senkun kukkii ja kukkii ja kukkii ja...

Kerrotun kosmoksen kukka on kuin ballerinan hame. Mieleen tulee Degas'n öljyvärimaalaukset. 

Kehäkukkakaunokaiset vartioivat hyötypuutarhaa. Vartioivat niin topakasti, että hyötykasvit meinaavat jäädä peittoon!

Valkoinen kesämalvikki on kuin henkäys enkeliä, aivan upea!

Pellolle ovat hanhet jo saapuneet muutosta keskustelemaan. Asterin kukkaan puhkeaminen on myös aina katkeransuloinen hetki, se tarkoittaa lopun alkamista.

Tiistain jaksoin jo paljon paremmin töissä tämän nuuskuttelusession jälkeen. Eiköhän tämä tästä. Tomaattien kypsymistä odotellessa.

RESEPTI • Raikastava hellejuoma

Puskantakaa-reseptit pyrkivät olemaan ilmastoystävällisiä, 

mutta helppoja ja maukkaita, keskittyen oman sadon hyödyntämiseen. 

Reseptit ovat useimmiten omia sovelluksia jostain löydetyistä resepteistä 

ja pyrin kertomaan lähteen, mikäli se on edelleen muistissa. 

Tällaisina päivinä, kun on liian kuuma mihinkään, kun kasvit ja nurmikko huutavat vettä ja itse likkumattakin tuskastelee hikisenä mahdollisimman vähissä vaatteissa, on raikas viilentäjä enemmän kuin tervetullut.

Tämän juoman sovelsin, kun ukon olisi tehnyt mieli teetä, mutta totesi olevan liian kuuma moiselle. Ja juoma piti saada nopeasti, ei mitään siirappien keittelyitä, kiitos!

Hain pihasta kolme kunnon oksaa pyöröminttua, pari pientä oksaa piparminttua ja noukin jääkaapin perukoilta mojitoon joutumiselta välttyneen limen. On muuten todella vaikea sulkea jääkaappia tällä kelillä, kun seisoo hikeä valuvana bikineissä jäätävän ilmavirran edessä ja vaan tekisi mieli hypätä pää edellä matotölkkiin ja vetää jääkaapin ovi kiinni perässä. Uih!

Noniin, repsuttiin. Kuten yleensä, määriä ei tullut mitattua, tee oman maun mukaan, maistele välillä.

Siinä raaka-aineet.

Viisvee (joka on muuten kohta kuusvee) riipi lehdet oksista ja vippsi ne kahden reilunkokoisen kannun pohjille. Kiehautin muutaman desin vettä ja kaadoin päälle, niin että lehdet just ja just peittyivät. Näin ne saivat kuumaa ja luovttivat kunnolla väriä ja makua. Viisvee sekoitteli "teetä". Mitä pidempään liottelee ne kuumassa vedessä, sen vahvempaa mehua saa.

Sillä välin minä kaadoin pari desiä sokeria juomalasiin, kaadoin tilkan kuumaa vettä perään ja sekoittelin. Helpompi ja nopeampi saada sokeri liukenemaan niin (miten niin hetimullenyt). Jaoin sokeriliemen kahden kannun välillä ja viisvee sekoitteli. Sitten vaan kannut täyteen kylmintä mahdollisinta hanavettä. Ja viisvee sekoitteli jälleen ja maisteli.

Sillä välin leikkasin yhden luomulimen siivuiksi. Mehu oli viisveen makuun vielä hiukan aikuista, joten liottelin desin sokeria lisää ja kippasin joukkoon. Vettä kannuihin menee yhteensä (silmäarviolta) kolme litraa. Käytä itse just niin paljon sokeria kuin omaan suuhun tuntuu sopivalta.

Lopuksi limenrenkaat kannuihin ja maistelemaan. Toinen kannu meni suoraan jääkaappiin viilentymään entisestään. Ensmmäisten lasien viilentäjiksi otettiin jääpalat avuksi. Tämä hellejuoma tietenkin paranee, jos se saa seistä hetken ja maustua, mutta kyllä ensimmäinenkin lasi maistui ihanalta! Illalla lasiin sekaan voisi kaataa tilkan bacardia. Jos meillä olisi bacardia.

Valmista, eipä kestänyt kauaa!

Tärkeintä reseptissä on piparminttu. Sitä ei saa olla liikaa tai tuntuu kuin joisi hammastahnaa, vaan just sen verran, että se jättää suuhun viileänraikkaan tunteen piiiiitkäksi aikaa. Ah!

Minttujahan saa hankittua taimistoilta, mutta ole varovainen sen istuttamisen kanssa - minttu on todella ärhäkkä leviämään! Itse olen pitänyt sitä ainoastaan isoissa ruukuissa tai rajatuilla alueilla (joista se väistämättä karkaa).

Eli lyhennettynä suurinpiirtein-mitoilla:

- 3 iiisoa oksaa pyöröminttua (tai muuta mietoa minttua)
- 2 pienehköä oksaa piparminttua
- 3 litraa vettä
- yksi luomu lime
- sokeria maun mukaan (aloita puolellatoista desillä)

Enjoy!

NIKSIPIRKKA • Nokkoskäyte lannoitteeksi

Sääntöhän on se, että mitä vähemmän haluat jonkun kasvin kasvavan pihassasi, sen hanakammin se levitäytyy. Ja toisin päin. Ja nokkosiahan meillä kellään ei kasva pihassa, eihän? No, nyt olisi syömisen lisäksi mahtava keino pitää ne kurissa. Pelkkä ajatus saa jo nokkoset kaikkoamaan naapurin puolelle (lisäksi nokkoskeitto, nokosmuhennos, nokkosletut ja vaikka mitkä saavt nokkoset juoksemaan henkensä edestä).

Nokkonen on sekä puutarhurille että kasveille erittäin hyvää lannoitetta. Itsellesi teet niistä lettuja, keittoa, muhennosta ja vaikka mitä superherkkuja. Kasveille teet käytettä.  Näin se käy:

1. Kerää nokkosia kannelliseen astiaan, kerää oikein reilusti, tunge astia täyteen. Älä ota jo kukkineita nokkosia, tai saat kitkeä nokkosvauvoja penkeistä pitkään!

2. Vettä niskaan!

3. Kansi tiiviisti kiinni ja odota viikko.

4. Pidätä hengitystä kun avaat purkin ja nouki rangat pois. Kuvaa tähän ei tarvitse, näky on yhtä ällöttävä kuin haju. Jos haluat hienostella, voit siivilöidä litkun. Mutta silloin en takaa, etteikö haju pudottaisi sinut kanveesiin. Mitä pahemmalta haisee, sen parempaa on käyte.

5. Annostele puoli litraa nokkoskäytettä 10 litran kastelukannuun ja anna normaalin kasteluveden sijasta kerran viikossa. Jos annat joka toinen viikko niin laita litra per kastelukannu, mutta mitä tasaisempi lannoitus, sen iloisemmat vihannekset. Jos laitat vähemmän nokkosia äytteeseen, annostele enemmän. Muutaman kerran jälkeen nenä oppii tunnistamaan käytteen vahvuuden. Trust me. Tästä haisulitkusta pitävät kaikki kasvit, jotka pitävät vahvasta typpilannoitteesta, itse käytän tätä kasvihuoneessa ja pelakuille.

Tomskut sanoo namnam!

Pari kertaa kesässä teen myös käytettä rohtoraunioyrtistä. Se sisältää vielä enemmän ravintoaineita ja etenkin tomaatille niin tärkeää magnesiumia. Magnesiumia tomaatti tarvitsee voidakseen käyttää maasta kalkkia ja ilman kalkkia tomskuun iskee nopeasti latvamätä (osasyy latvamätään on myös kasteluongelmat). Annan rohtoraunioyrtikäytettä keran tomaattien raakileaikana, ennenkuin ne alkavat värittymään ja toisen kerran kun kypsyminen on jo alkanut, mutta vielä on vähän kukkivia tomaatteja. Huomaa, että rohtoraunioyrtti on erittäin hanakasti leviävä kasvi, jota et todellakaan halua istuttaa omaan pihaasi. Itse haen sitä sylillisen sen pari kertaa kesässä tuttavilta, jotka itsekin taistelevat kyseistä planttua vastaan. He ovat yleensä vain tyytyväisiä, että joku tulee repimään vihulaista pois.

Nokkosesta saa myös erinomaista tuholaiskarkoitetta. Silloin annetaan nokkoskäytteen seistä vuorokauden ja sen jälkeen se ruiskutetaan esim. kirvojen niskaan. Jos käytät nokkosvettä tähänkin tarkoitukseen niin sinun kannattaa vähentää lannoiteliuoksena antamista, ettei tule typpiyliannostus.

Näiden kaikkien nokkosen hyötykäyttömahdollisuuksien mukana luulisi nokkosten häviävän pihasta alta aikayksikön!


--------------------------
Tykkää Puskantakaa-Facebooksivuista, niin saat ilmoituksen uusista blogipostauksista!

Pergolointia

Kesällä 2013 rakentaessani uusia penkkejä onnistuin värväämään ukon väsäämään minulle kokonaisuuden jalokiven, pergolan, puutarhan sisäänkäynnin. Itse asiassa oli aika masentavaa, että minä nyhräsin penkkejä päivittäin viikkotolkulla, ja ukko kasasi tuon elintärkeän osan iltapäivässä. Pääasia on, että siitä tuli täydellinen!

Tässä oltiin aika tasan vuosi sitten. Ukko hommisa ja puita ihan tontin laidalla.

Näin maalaa puutarhuri – purki avataan oksasaksilla
ja maali sekoitetaan bambuisella taimituella.
Kuvassa noin viidesosa sekaan työnnetystä tuhkasta.

Ukko otti kakkoskakkosta, kakkosnelosta, muutaman tolppakengän, vispasi vähän käsisahalla ja surrutti ruuvinvääntimellä. Ja siinä se oli. Viuhkan muotoinen, juuri sopivan korkuinen ja juuri sellainen, kuin olin toivonutkin.

Sitten piti vaan odottaa vuosi, että kestopuun pinta pehmenisi riittävästi, että sen pystyisi maalaamaan.

Valkoiseksihan minä sen halusin, mutta koska talo on jo pari sukupolvea nähnyt, niin en halunnut mitään aivan sliipattua ja upouuden näköistä. Otin siis mieheltä ylijäänyttä valkoista öljymaalia, hilpaisin grillin viereen ja sipaisin puolisen litraa tuhkaa sekaan. No, kokeellinen keittiö sai taas kokea, ettei hyvä idea aina kanna. Tuhka antoi ihan himpan verran sävyä, mutta enimmäkseen se antoi klimppiä ja rosoa. Paljon sitä. Mutta sutiessani klimppimassaa lankkuihin niin totesin, että siitä tulee just hyvä vanhahtava fiilis. Kunhan ne peri sekaan lipsahtanutta brikettiä sai kaivettua purkista ulos. Eli metsään meni, mutta just oikeaan metsään.

kannattaakin muuten maalata silleen, että sutii ihan ensimmäiseksi etulankun, joka loistaa kauimmaksi. Silleen, että saa vähän tuntumaa siihen, miten laikukasta ja epätasaista kyseisellä klimppimasalla voikaan saada aikaan. Sitten kannattaa maalata kaikki niin, että jutuu nojaamaan jo maalattuun lautaan kun koittaa ylettää hankalimpiin kohtiin. Ja kunnon tikapuut kannattaa tietty jättää vajaan ja napata keittiötikkaat korokkeeksi. Ne kiikkuvat kivasti ja saat elävyyttä pintaan, kun joudut nappaamaan kiini jo maalattuun lankkuun ettet lentäisi pioneihin. Ja ylle ei kannta valita mitään erityisiä maalausvaatteita, kuka nyt sottaisi maalatessa? Ja vasta, kun olet yltä päältä maalissa, kannattaa kysyä, olihan meillä tärpättiä kotona, olihan? Hups.

Pääasia, että lopputuloksesta tulee just sellainen, kuin halusinkin.

Tässä siistimpi osa meikäläistä...

Lopuksi tein vielä köynnöstuet rautalangasta. Silmukkaruuvit tuli väännettyä käsin tolppiin (joo, sormissa tuntuu) ja sitten sinkittyä rautalankaa (ettei ruostu ihan heti) poikittain. Tuo on mukavan näkymätön tapa lisätä tukea rakenteisiin.

Nyt harmaamalvikki sai arvoisensa hempeysfaktorin rinnalleen. Lisäksi porttiin tulee kaksi viiniköynnöstä, Zilga siinä jo koittaa kurkotella ja toista köynnöstä kovasti suunnittelen (syötävä lajike vai viinin tekoon sopiva sellainen - siinäpä kysymys). Ja tietenkin kärhöjä! Niitä olen hamstrannut pitkin kevättä. Viime syksynä jo istutin "Pink fantasy" -kärhön, mutta keväällä julistin sen kuolleeksi. Repäisin jopa varret maasta heinäkuun alussa. Pari viikkoa myöhemmin sieltä nousikin kärhön varsia! Eli yksi hankkimistani vaaleanpunaisista kärhöistä jäi kodittomaksi. Pergolaan tuli siis vaalenpunaisen unelman kavereiksi valkoinen "Miss Bateman", vaaleanpunainen "Comtesse de Bouchaud" sekä sinertävä "Dorothy Walton". Ainut, joka on kukassa, tietty, eli "Hagley hybrid", jää odottamaan omaa paikkaansa, hmm...

Tein lisätuen kärhöille brittiohjelmista tutulla rautalankavirityksellä.

Pergolan leveällä puolella sain sen jopa vietyä tolppien läpi, siistiä! Ihan ite porasin.

Ihana röpelöpinta!

Tästä lähdettiin päivällä. Ja tuo ei ole mainittu keittiöjakkara. Tuo oli liian matala.

Valmis!! Jee!! Nyt vaan odotan kärhöjen kasvamista ja lisään tarpeen mukaan tukia. 

---------------------------------
Tykkää Puskantakaa-Facebooksivuista, niin saat ilmoituksen uusista blogipostauksista!

Maa-artisokkaa pukkaa

Maa-artisokka on ihana kasvi. Siitä saa kevään ensimmäisen herkkusadon, jos sen malttaa jättää talveksi maahan. Maa-artisokka on taivaallisen hyvää ja kasvi ei vaadi mitään hoitoa, korkeintaan tukemisen.

Tämä pitkä huiskula on auringonkukan sukua, eli syksyllä sen latvaan, parin metrin korkeuteen, ilmestyy nöpö kukka heilumaan. Kukka ei ole samaa kaliiperia auringonkukan kanssa, mutta voisi se ehkä mittelöidä kultapallon kanssa. Ihanaa on, että se kukkii todella myöhään ja jatkaa pakkasiin asti. Syyskukkijoita ei voi ikinä olla liikaa.

Artisokka on puolivarjoisassa kohdassa vain puolisen metriä korkea kesäkuun puolessa välissä. 

Seuraavana keväänä on hyvin aikaa kaivaa mukulat maasta, sillä maa-artisokka nostaa päätään ihan vihoviimeisenä. Jopa kuunliljat ovat maa-artisokkaa aikaisempia, ja se on jo jotain. Toki mukulat voi korjata jo syksyllä, mutta maku paranee talven aikana ja syksyllä sitä satoa on muuutenkin aina enemmän, kuin kerkeäisi syömään, huhti-toukokuussa ei niinkään ole satoa tulossa ovista ja ikkunoista.

Mukulathan voivat joillekin teettää ilmavaivoja tai jopa vatsaväänteitä (sisältävät inuliinia), ja toisille ne aiheuttavat otsasuonen pullistumia kuorintavaiheessa, sen verran muhkuraiset nuo tuppaavat olemaan. Mutta kerrankos sitä keväässä sen muhkuratemppuilun kärsii.

Klassikkoresepti on keitto (juu, jaan kyllä parhaan reseptin teille viimeistään keväällä) , mutta maa-artisokkaa käytettiin ennenkuin meille saapui peruna, eli se on varsin monikäyttöinen. Paahdettuna, soseena, lihakeitossa.

Mukuloita saa välillä suurista marketeista ja ne kelpaavat oikein mainiosti istukas-artisokiksi.

MUTTA! Mieti tarkkaan, mihin sen istutat.

Sissi sinnikäs.

Maa-artisokkaa oli rivaripihassamme, kun sinne muutimme 2008. Siitä lähtien olen koittanut hävittää sen pikku-pikku-pihaltamme (saadakseni alati laajenevan kasvupaikan hallintaan ja siirrettyä maa-artisokan parempaan paikkaan). Olen koittanut kaivaa joka ikisen mukulanpalasen maasta monena vuonna. Vuonna 2013 päätin vaihtaa mullat. Nyt keväällä 2014 vetäistiin vielä laatoitus tuolle kohdalle. Mutta. Siellä se on ja kasvaa.

Aidan ulkopuolella olen istuttanut sen uuteen paikkaansa isoon ruukkuun, ensi keväänä se saa suuremman asumuksen rei'itetystä muovilaatikosta. Josko se ehkä sillä tavoin pysyisi aisoissa. Aika sen näyttää.

Onhan tätä riiviötä pakko rakastaa.

Varkaiden vuosi

Ne hiipivät hiljaa yön pimeydessä, vaanivat runkojen takana. Et aavista pahaa, olet hyväuskoinen. Sitten se iskee, tajuat missä mennään! Oivoi. Tomaatit ovat täynnä varkaita.

Näinkin viattoman näköisessä latvassa lymyää pahis.

Alkukesästä, kun tomaatintaimet ovat pieniä, on niiden kolme varasta niin helppo löytää ja napsia pois. Rinta rottingilla tunnet olevasi kelpo puutarhuri. Sen jälkeen tarkistat aina välillä varkaiden tilan, eikä se tunnu missään vaiheessa hälyttävältä, napsit niitä pois sitä mukaa, mitä löydät niitä.

Sitten yhtäkkiä huomaat yhden varkaan karanneen käsistä. Siinä on jo nuppuja, kukkia. Siis potentiaaliaia tomaatteja. Päätät kasvattaa tämän yhden tomaatintaimen kaksirunkoisena. Sehän on ihan ok.

Pää katossa kops.

Seuraavalla kerralla kun astut kasvihuoneeseen onkin sinne iskenyt kaaos! Tuossa tomaatissa on neljä kukkivaa varasta, tässä kolme. Apua, miten tässä näin pääsi käymään? Taas? Eihän niitä nuppuja millään raaski poistaa. Tuet varkaita parhaimman mukaan ja sanot niille ääneen, tiukkaan sävyyn, että ei sitten sovi varkaiden tehdä varkaita. Ne lähtevät armotta kompostiin. Ettäs tiedätte.

Pari päivää myöhemmin tajuat tomaattien olevan anarkisteja. Ne eivät ole kuunnelleet. Nyt varkaissakin on kukkivia varkaita. Tajuat menettäneesi hallinnan. Nyt on viimeinen hetki laittaa tomaatit ruotuun – jos se ei tapahdu nyt, ottavat ne täyden vallan kasvihuoneesta ja puurathurin ei enää kannata edes yrittää ovesta sisälle...

Mmm, punertukaa pian!

Eli toimeen. Nyt ei sääli enää saa painaa, eikä ajatus mehevistä tomaateista, mitkä noista nupuista voisi saada. Nyt puutarhurin pitää laittaa planttunsa ruotuun. Jos pyyntö ei auta, otetaan käsky käyttöön. Eli sakset viuhumaan.

Lattialle lentää varkaita, nuppuja, pitkiä varsia. Takaraivossa jyskyttää nyrkkisääntö "kolme tai neljä terttua per kasvi". Ehkä per varsi, sovitaanko niin? Muutama suuri varas saa jäädä, mutta se pääsee latvastaan ja samasta kasvista lähtee paljon lehtiä pihalle, että ilma kulkee. Jokainen planttu käydään yksi kerrallaan läpi, alhaalta ylös ja ylhäältä alas. Jokainen lehtihanka kerrallaan, ettei mikään pikkuvaras livahda lain kourasta. Jokaisen varkaan tila punnitaan erikseen ja sille langetetaan tuomio, joko ehdollisen tai kuolemantuomion. Jäljellejäävät saavat tarvitsemaansa kriisitukea vahvasta narusta.

Kuin myrskyn raiskaama... Mutta vain hetken.

Lopulta otat askeleen taakse. Lattialla on jo kolmas vino pino kompostintäytettä. Tomaatit näyttävät siltä, että myrsky on iskenyt. Mutta tiedät, että ei kestä kuin pari päivää, niin siellä ollaan jo täydessä pahanteon tohinassa.

Tomaatit, meidän rakkaimmat lurjukset.


---------------------------------
Tykkää Puskantakaa-Facebooksivuista, niin saat ilmoituksen uusista blogipostauksista!

NIKSIPIRKKA • Rustiikki ja helppo hernepaputuki

Kasvavatko herneesi ja papusi ihan sikinsokin? Oletko kyllästynyt muovisiin ristikkohässäköihin jotka kaatuvat tuulessa? No minä ainakin olen. Päätin tehdä kunnon tuet.

Entä onko mökkitontillasi pajukkoa tai pihlajikkoa tai mitään muuta -ikkoa? Ai ei? Mökkisi ei taida sijaita Suomessa. Meille muille kuolevaisille tässä on oiva tilaisuus hyötykäyttää se saakelin hyttysansa, joka kasvaa joka hiivatin pellonreunassa. Tästä on korinpunnta kaukana. Eli oksasakset käteen ja rämpimään. Mutta muista, että muiden mailta ei saa hakea elävää puuta tai mörökölli sinut vieköön.

Tässä puisevat ojeet. Kerää neljä pitkää ja tukevaa keppiä, mahdollisimman suoraa. Semmoiset miehen sormen paksuiset ovat tosi hyvät, mutta niitä ei joka lepikossa kasva. Ota sen pituiset, mitä haluat tuen korkeudeksi ja jätä keppiin sen lisäksi vielä 40-50 cm. Nämä ovat siis tuen päädyt. Ne pitää saada työnnettyä kunnolla maahan ja yläpäähän on hyvä jättää vähän trimmausvaraa.

Välikeppiä ja punoskeppiä sikinsokin. Ja aamukaffet.

Sitten välikepit, siis pystyvälit. Ne on hyvä olla 20-25 cm välein, itse otin kolme pystykeppiä. Ne saisivat yltää viitisen senttiä pintamaahan ja tuen ylälaitaan. Ota vaan kunnolla pitkiä keppejä ja leikkaa sit rakentaessa.

Lopuksi punoskepit. Ota nättejä ohuita ja sekaan muutamia vähän tukevampia keppejä tukevuuden parantamiseksi, pituuden saisi olla tuen toivotun leveyden verran plus 10 cm.  Näitä voit punoa toivomasi tiheyteen. Itse laitoin väliksi silmämääräisesti 10-15 cm, punoskeppejä kului 6-7 (ei ole minusta niin tarkkaa). Ihan hirmu leveää tukea en tekisi, omani ovat noin 80 cm. Jos teet kamalan leveitä tukia, lisää "päätykeppejä" keskellekin.

Leikkaa oksat kepeistä (tai varsista, rungoista, miten sen nyt haluaa sanoa) siellä, mistä ne keräsitkin, ettei turhaan tarvitse sotkea paikkoja kuivuvilla lehdillä ja pikkuoksilla. Jos jää oksantykää keppeihin, niin se on vaan hyvä juttu, ne antavat vähän tukea kokonaisuudelle. Älä hosu keruuvaiheessa, tämä on aikaavievin osuus projektista, mutta ottaa aivoon, jos joutuu rämpimään takaisin ojaan koska joku keppi on liian venkura tai lyhyt. Ota siis mieluusti muutama keppi liikaa.

Mitä tiukemmin solmit oksat, sen parempi. Pienet oksanhangat auttavat hankalia oksia pysymään paikoillaan.

Ota kaksi päätykeppiä, purista alapäät yhteen käellä ja työnnä maahan haluttuun paikkaan. Työnnä mahdollisimman syvälle. Sitten solmi ne tiukasti yhteen narulla. Joku nätti naru on tietty nätimpi, mutta rumakin toimii. Kunhan se kestää. Itselläni oli kaapissa nättiä pellavanarua! Kerrankin jotain silleen nättiä. Solmi kepit yhteen myös yläpäästä. Tee sama toimenpide tuen toisessa päädyssä.

Vasta tässä vaiheessa pystyy päästämään höskästä irti...

Ota välikepit ja työnnä ne riviin pystyyn kevyesti maahan. Ei haittaa, vaikka kaatuilisivat. Ota sitten punoskeppi. Työnnä paksu pää päätykeppien väliin ja pujottele välikeppien välistä. Lopuksi latvapään työnnät toisen päädyn keppien väliin. Seuraavan punoskepin laitat paksu pää toiseen suuntaan. Kahden punoskepin jälkeen koko höskä alkaa pysymään kasassa, jos kepit ovat yhtään suorat.

Solmi päätykeppejä tarpeen mukaan yhteen sopivista väleistä, että ne puristavat punoskeppejä silleen mukavasti.

Mitä tasaisemmin siistit päät, sen hienompi lopputulos.

Lopuksi siisti keppien reunat ja narunpäät oksasaksilla. Nämä tuet eivät ole helposti siirrettävissä, mutta eivät ne kyllä paljoa yli yhtä kasvukautta näeään. Paitsi jos lähtevät versoamaan - se riski on aina olemassa!

Hups!

Aikaa nähin kuluu varmaan tunti keppien etsintään ja siistimiseen jos ei tarvitse mennä kauas metsään ja kokoamiseen puolisen tuntia ekalla kerralla, kun ihmettelet miten ihmeessä palat kuuluikaan yhdistellä. Tokalla kerralla tuo kasautuu kymmenessä minuutissa. Ei paha, muutaman narunpätkän hinnalla koko kasvukauden tuet, ja varmasti nopeammin kuin puutarhaliikkeitä kiertäessä.

Tässä neljä tukea vierekkäin. Työnsin punospuiden päitä naapurin päätytykien väliin, että sain tasaisemman "aidan".