12.5.2015

Orkideaario vol 2

Enpä kerennyt missään vaiheessa loppuunsaattamaan orkideakaappiani, ennenkuin uusi astui estraadille. Siinä se nökötti. Kylmässä kevätpölyssä, unohtuneena ja hylättynä, kierrätyskeskuksen pihassa, yllään viisi "ilmaiseksi" -lappua. Se oli likainen ja surullinen, jalustansakin hävittänyt, sisällä vanhaa levähtänyttä soraa ja muutama tupakantumppi. Liike oli juuri sulkemassa ja olimme lähdössä kotiin, kun ukko ja minä sanomatta sanaakaan pysähdyimme tuon poloisen kohdalla.

"Mutta mulla on jo", sanoin. "Niinmut riittääkö yksi" ukko vastasi. "Mutta siinä ei ole jalustaa", epäröin. "Ei ole, ennenkuin sellainen rakennetaan", sinetöi ukko tilanteen. Sitten hän juoksi hakemaan auton, jonka perässä sattumoisin killui peräkärry. Hän kurvasi pihaan samaan aikaan, kun työntekijä tuli hätistelemään minua ja kuusveetä matkoihimme. Kun hän näki, että allas oli saamassa uuden kodin, levisi hänen kasvoilleen hymy. "En tajua, miten tuo on ollut tuossa niin pitkään, miksei ole kenellekään kelvannut". Vastasin, etten minäkään ymmärrä, mutta että on meidän onni. "Mikä siitä tulee?" kysyi mies. Orkideaario, vastasin. Ja sitten se oli meidän.


Kotona vanha akvaario nostettiin olohuoneeseen. Pitkään se sai siinä haistella sisälmaa, ennenkuin tohdin ruveta siivousurakkaan. Parka oli täynnä teipinpalasia, pölyä, kuivunutta levää ja likaista soraa. Ja mitkä kalkinjäämät laseissa olikaan!


Nyt allas makaa naamallaan parketilla. Sen sisälle kaadoin jo toistamiseen useita desilitroja etikkaa. Hankittiin ihan kanisterillinen sitä. Se likosi vuorokauden ja sen jälkeen hinkkasin vielä pari tuntia karhunkielellä. Ei hyvä lasille, mutta ei kalkkienkaan läpi viitsi tuijotella. En muuten suosittele tuota prosessia herkkien pikkutaimien lähellä. Etikan voimasta olin tappaa kaikki viereisessä hyllykössä majailevat taimeni! Tomaatit, kesäkukat, chilit, paprikat – kaikista alkoi lehtiä lurpsahtamaan, kuin olisivat saaneet kylmää sieltä täältä. Vasta monen päivän päästä tajusin, että ilmassa on ollut aika paljonkin etikkaa! Hups.


Edellisen, rakkaan, itse rakennetun altaan kohtalo muuttui samalla. Ukko keksi nimittäin, että siitä tulee hieno, kun sen nostaa päädylleen. Sisälle voi laittaa juuri kaadetun omenapuun karahkan pystyyn. Mikä minä olen väittämään vastaan. Orkideaarioita siunautuu näemmä samalla lailla kuin lapset. Niitä ei suunnitella – ne vaan tulevat, kun ovat tullakseen.

-----------------------------------------------
Tykkää Puskantakaa-Facebooksivuista, niin saat ilmoituksen uusista blogipostauksista!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti